torstai 12. elokuuta 2010

Riipaiseva paluu elämykselliseen työntekoon...

Vietin autuaat 5 viikkoa lomailleen ja kaksi viikkoa sitten aloin jo (salaa) hieman odottaa töihin paluuta. Kuinka mukavaa olisikaan taas päästä työn tohinaan, saada päivään rakennetta ja ennen kaikkea nähdä mukavia työkavereita.

Ensimmäisenä päivänä eteeni räpsähti 360 sähköpostia. Tämä oli jo ennalta tiedossa aiemman kokemuksen pohjalta ja suurin osa oli onneksi roskapostia – no problem! Ensimmäinen päivä oli juuri niin mukava kuin odotinkin.

Tiistaina tulin jo toista päivää hymyssä suin töihin: ”on tämä niin mukavaa”, muistan ajatelleeni! Loman aikana hoitamattomat asiat kovalla tahdilla eteenpäin ja työn määrä alkoi tuntua jo hieman. Eilen, kolmantena päivänä, laskeuduin maan pinnalle ja tulin jo realistin asenteella töihin: ”ihan mukavaa”. Tiuhalla tahdilla asioita eteenpäin! Kesken iltapäivän muistin, että olen menossa ensi viikolla opiskelemaan Helsinkiin ja lähdin katsomaan päivien tarkempaa ohjelmaa. Vastassa oli yllättäen myös ennakkotehtävä: ”Etsi viisi (siis 5 kpl!) sivustoa tai palvelua, jotka ovat teemallisia, draamallisia, räätälöitävissä ja kokemuksellisia verkossa ja reaalimaailamssa. Deadline 11.8.”… Hetkessä täysi käännös ja lomasta ei enää muistoakaan!

Miten sivustolle voi ladata tällaisia odotuksia – huh! Ei kun etsimään ja miettimään. Tässä tulos:

Tehtävä: Etsi verkosta vähintään 5 mielestäsi onnistunutta sivustoa tai palvelua (väh. yksi jokaisesta kategoriasta), jotka ovat…

A) …vahvasti teemallisia ja immersiiivisiä
Mukaansatempaavasta mieleeni tulee suoraan mieleen liikuntaformaatti LesMillsin sivut! Itse olen jossakin vaiheessa käynyt paljonkin LesMillsin ohjatuilla liikuntatunneilla. Olen erityisen suuri Body Combat-fani, vaikka en ole aktiivisesti tunneilla ennättänyt enää aikoihin käymäänkään.
Uskon, että sivustojen aikaansaama välitön innostus minussa johtuu pääosin siitä, että itse pidän kys. tunneista niin paljon eikä vaikutus olisi konseptia tuntemattomalle läheskään sama. Niin tai näin – nämä sivut tempaavat ainakin minut mukaan. Viihdyn katselemassa videoita tunneilta ja seuraan keskusteluja eri ohjelmaversioista. On mukavaa ladata itselleen fiilistä tunneilta tutuilla kappaleilla katsastella mitä mieltä muut Combat-fanit ovat aiheeseen liittyvistä asioista. Vielä kun saisi itsensä varsinaisesti tunnillekin;)!

Toinen hyvä esimerkki huomattavasti pienemmän skaalan yrityksen sivuista on Kouvolan Tykkimäen huvipuisto! Sivuilla lapsi voi syventyä Tykkimäen hauskaan maailmaan katsomalla videoa huvipuistosta, lataamalla itselleen tunnarin soittoääneksi, äänestämällä parasta laitetta ja tekemällä tehtäviä Tykkimäen sähköisessä "Puuhakota"-palvelussa! Kaiken lisäksi Tykkimäen huvipuisto on varsin aktiivisesti ja esimerkillisesti mukana myös Facebookissa - hienoa:)!

B) ja C) …draamallista ja räätälöitävissä
SongHI-palvelun nostin esille jo aiemminkin blogissani yhtenä uutena sosiaalisen median tulokkaana. SongHi on uusi yhteisöpalvelu, jossa käyttäjät voivat tehdä omaa musiikkia ja kommentoida/edelleen kehittää toistensa luomuksia.

Tämä on myös hyvä esimerkki palvelusta, jossa käyttäjä voi unohtaa omat musikaaliset rajoitteensa ja samalla rakentaa omaa identiteettiä Avatar-hahmon avulla.

D) ….liittyvät johonkin reaalimaaliman kaupalliseen kokemukseen niin, että kokemus tapahtuu sekä verkossa että reaalimaailmassa
Tämä on H-E-L-P-P-O! Juokseminen on intohimoni ja vaikka se on vasta vuoden vanha harrastukseni, kaikki siihen liittyvä saa minut innostumaan hetkessä. Erityisesti rakastan juoksuvarusteiden ja lajiin liittyvän rekvisiitan katsastelua ja tutkimista. Vaikka tiedän, että ”ihku juoksupaita” ei varsinaisesti paranna suoritustani, saan tämän tyyppisistä hankinnoista reilun annoksen motivaatiota lenkeilleni ja jaksan taas pusertaa sitä kaupan vastapäätä olevaa rasittavaa mäkeä ylös ihan eritasoisella innolla!

Niinpä NIKEn verkkokaupan mahdollisuus suunnitella omat juoksulenkkarit hyväksi koetun mallin päälle on kuin nenä päähän minulle tehty! Saan tuunata itselleni juuri sen väriset kengät, joilla jaksan parhaiten juosta ja samanlaiset eivät tule ihan heti lenkkipolulla vastaan.
Aivan loistava palvelu, jossa jaksan viettää aikaa rajattomasti. Omien lenkkitossujen suunnittelu on varsin jännittävää ja voi sitä tunnetta kun pääsee omien luomusten kanssa juoksemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti